Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutin uutiskirje    |    30.9.2021

Tuhti lukupaketti Kerttu Saalasti Instituutin uutisia: tapahtumia, koulutusta, blogeja ja podcasteja

Tahtoa ja tunnetta Kerttu Saalasti -seminaarissa

”Maailmassa ei ole mitään asiaa, joka menisi eteenpäin ilman voimakasta tahtoa ja tunnetta”, on Suomen ensimmäinen naisopetusministeri ja Oulun yliopiston äiti Kerttu Saalasti sanonut. Ajatus nostettiin vahvasti esiin 20.9. pidetyssä Kerttu Saalasti -seminaarissa. Seminaari kokosi yhteen runsaita esimerkkejä siitä, kuinka tahdolla ja tunteella saadaan aikaan merkittäviä asioita: mm. 10 vuotta toiminut mikroyrittäjyyskeskus MicroENTRE, uusi, ainutlaatuinen mikroyritysten tilastokatsaus MY Tilastot sekä uudella Kerttu Saalasti -palkinnolla huomioitu Ruonan Teollisuuskylän Pekka Miilukangas.  Tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen ja Suomen Yrittäjien pääekonomisti Mika Kuismanen pohtivat, kuinka mikroyrittäjyydestä luodaan kasvuvoimaa ja kuinka tutkittu tieto voi tuoda yrityksille toimintaedellytyksiä. Tämän jutun kautta pääset kattavasti sisälle seminaarin antiin.

Seminaarin voi katsella myös tallenteena täältä.

Tallenteen tekstitetty versio on saatavilla samasta linkistä myöhemmin.

MicroENTREn minihistoriikki kertoo 10 vuoden huiman tarinan - klikkaa kuvaa ja katso video!

Ruonan Teollisuuskylän Pekka Miilukangas sai Kerttu Saalasti -palkinnon mikroyrittäjyyden edistämisestä

Kerttu Saalasti -palkinto jaettiin ensimmäistä kertaa 20.9. vietetyssä Kerttu Saalasti -seminaarissa. Palkinnon sai Ruonan Teollisuuskylän Pekka Miilukangas. Kerttu Saalasti -palkinnon jakavat Kerttu Saalasti säätiö ja Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutin yhdessä. Se myönnetään vuosittain merkittävästä mikroyrittäjyyttä tai yrittävää kulttuuria edistävästä tutkimuksen, koulutuksen tai yhteiskunnallisen vaikuttamisen saavutuksesta.

Mikä on mikroyritysten merkitys Suomelle? – Tutkija, ekonomisti ja mikroyrittäjät kertovat


Tiesitkö, että jopa 93 prosenttia suomalaisista yrityksistä on alle 10 hengen mikroyrityksiä? KAUTE talks -haastattelussa mikroyrityksiä ja kestävää kasvua pohditaan tutkimuksen, yrittäjien, sekä yrittäjien edunvalvonnan näkökulmasta.

Kun puhutaan mikroyrityksistä, mieleen tulee lähinnä IT-alan startup-pöhinä tai taloudellisessa kurimuksessa raatavat yksinyrittäjät. Mutta mikä on mikroyritysten todellinen merkitys Suomen taloudelle ja kestävälle kasvulle?

Näihin aiheisiin pureudutaan KAUTE talks x Oulun yliopisto -webinaarissa 8.10. Kysyimme jo tapahtuman panelisteilta, millaisia ajatuksia aihe herättää. Mukana ovat mikroyrittäjät Aku Varamäki Workday Designers Oy:stä ja Anne Paso Lovi Oy:sta, Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutin johtaja, professori Matti Muhos, sekä Suomen yrittäjien pääekonomisti Mika Kuismanen. Webinaarissa kuullaan lisäksi Oulun yliopiston tutkijoita sekä elinkeinoministeri Mika Lintilää.

JOUSTAVIA VERKKOKOULUTUKSIA

Ilmoittaudu syksyn avoimen yliopiston mikroyrittäjyyden verkkokursseille 11.10. mennessä!

Mikroyrittäjyyden verkkokursseilla saa mahdollisuuden ratkoa mikroyritysten käytännön haasteita ja kehittää oman tai case-yritysten liiketoimintaa sekä omaa osaamispääomaa. Saat ymmärryksen mikroyritysten menestyksen esteistä ja riskeistä sekä ratkaisuja menestyksen saavuttamiseen.

Tunnistat omat osaamisesi, vahvuutesi ja kehittämistarpeesi ja opit rakentamaan tulevaisuuttasi yrittäjänä megatrendejä hyödyntäen. Opit tekemään digistrategian sekä markkinointimateriaalia someen. Kurssien jälkeen pystyt tarttumaan uusiin liiketoimintamahdollisuuksiin ja johtamaan yritystäsi ketterästi.

Mikroyrittäjyyden verkko-opinnot löytyvät Oulun yliopiston Jatkuvan Oppimisen Yliopistosta, JOY:stä. Avoimen yliopiston kursseina on tarjolla mikroyrittäjyyden 30 opintopisteen kokonaisuus, joka koostuu viiden opintopisteen kursseista.

Voit suorittaa koko 30 op:n kokonaisuuden tai yksittäisiä kursseja haluamassasi järjestyksessä.

Kurssien hinta: 75 € / kurssi (sis. alv)

Täsmäkurssina Vaikuta kartoilla -kurssi


Tällä ajasta ja paikasta riippumattomalla verkkokurssilla opit tekemään vaikuttavia karttoja sekä käyttämään paikkatietoa ja avointa dataa QGIS -ohjelmiston avulla. Kurssi sopii datajournalisteille, graafikoille, logistiikan suunnittelijoille, aluesuunnittelijoille sekä kaikille, jotka käyttävät karttoja työssään.

Hinta: 345 € + alv.

Verkko-opiskelusta puhtia liiketoimintaan - Mikroyrittäjyyden verkkokursseilla opiskelet ajasta ja paikasta riippumatta

Verkko-opinnot ovat ratkaisu henkilölle, joka ei pysty sitoutumaan ja olemaan tietyssä paikassa tiettyyn aikaan, vaan haluaa priorisoida vapauden muun toiminnan edelle. Oppimista voi ajatella itsensäkehittämisen lisäksi myös harrastuksena, joka palvelee sekä yritystoimintaa että henkilökohtaista elämää. Elinikäisen oppimisen edistäminen on yrittäjille menestyksen ja hyvinvoinnin perusedellytys.  Verkko-opintoja tehdään oppimisympäristössä, jossa opitaan ymmärtämään erilaisia asioita ja kehitetään mielekkäitä ratkaisuja käytännön ongelmiin. Parhaassa tapauksessa apuna matkalla on verkko-opettaja, jolla on pedagogin koulutus ja kokemusta yrittäjyydestä. Näin on tarjoamissamme mikroyrittäjyyden verkko-opinnoissa.

TUTKIMUSRYHMIEN UUTISIA

Mikroyritysten merkitys työllisyydelle vaihtelee alueittain, uusi mikroyritysten tilastokatsaus kertoo miten


Mikroyrityksillä on paikoitellen erittäin suuri merkitys työllisyydelle ja taloudelle. Torniolaakson seutukunnassa mikroyrityksissä työskentelee lähes 20% työllisistä, kun Kuopion ja Vaasan seutukunnissa ollaan 8% tuntumassa. Järviseudulla, Kaustisen seutukunnassa ja Ahvenanmaan saaristossa luku on noin 17 %. Pienessä Kökarin kunnassa kokonaiset 100 % yritystyöpaikoista on mikroyrityksissä. Mikroyritysten liikevaihto on kasvanut vuosien 2016-2019 välillä selkeästi, 7.3% prosenttia, mutta alueellinen vaihtelu on suurta. Mikroyritysten tavaraviennin merkitys korostuu erityisesti Keski-Pohjanmaalla, Kymenlaaksossa ja Pohjois-Lapissa.

Metallin 3D-tulostusmenetelmät arvioidaan, tulokset suoraan yritysten käyttöön


Oulun yliopiston Tulevaisuuden tuotantoteknologiat -tutkimusryhmä on käynnistänyt hankkeen, jossa arvioidaan erilaisia metallin 3D tulostusmenetelmiä. Hankkeen toinen keskeinen tavoite on siirtää tieteellinen tutkimustieto tehokkaasti yritysten hyödynnettäväksi.

BLOGISTAMME

Yritysten vastuullisuus on nouseva megatrendi


Kestävän kehityksen tavoitteet (Sustainable Development Goals) astuivat voimaan vuoden 2016 alussa. Ne sitovat niin köyhiä kuin rikkaitakin maita eli ne ovat universaaleja. YK:n kestävän kehityksen tavoiteohjelma Agenda 2030:n tarkoituksena on kääntää globaali kehitys uralle, jossa ihmisten hyvinvointi ja ihmisoikeudet, taloudellinen vauraus ja yhteiskuntien vakaus turvataan ympäristön kannalta kestävällä tavalla. Ohjelman kantava periaate on, että ketään ei jätetä kehityksessä jälkeen. Kestävän kehityksen toimintaohjelma koostuu kaiken kaikkiaan 17 tavoitteesta ja 169 alatavoitteesta.

Laajan yhteistyön yrittäjyyskasvatuksella yrittäjyys nousuun


Yrittäjyys on tulevaisuudessa yhä merkittävämpi työllistymisen muoto. Sen arvo tulee Korona-pandemian jälkeisen nousun rakentumisessa entisestään korostumaan sekä yksilön että yhteiskunnan näkökulmasta. Tulevassa työelämässä tarvittavia yrittäjyys- ja työelämävalmiuksia voidaan vahvistaa yrittäjyyskasvatuksella.

Seutukaupungeissa on todellisia matkailun timantteja


Koronapandemia esti suomalaisten matkustamisen ulkomaille vuonna 2020. Moni poti matkakuumetta ja kiinnostui enenevässä määrin Suomen eri kolkista, paikallisista elämyksistä ja nähtävyyksistä. Matkalle oli päästävä, joten lähialueiden tarjonta alkoi kiinnostaa. Visit Finlandin mukaan suomalaisten motiivit kotimaan matkailuun ovat moninaiset: nähtävyydet, luontoelämykset ja monipuoliset aktiviteettimahdollisuudet, paikalliskulttuuri, henkilö- ja paikallishistoria tapahtumineen, ihmisineen ja rakennuksineen sekä ruoka ja ruokaperinne. Periaatteessa samoja kiinnostavuustekijöitä kuin mitä ulkomaalainen turistikin arvostaa.

Moni maaseutumaisen alueen matkailuyritys on asiakaslähtöinen edelläkävijä. Suomessa matkailuelinkeino kasvaa ja kehittyy erityisesti aktiivisten ja kekseliäiden kasvu- ja kehityshakuisten yrittäjien myötä. Matkailualalla on merkittäviä aluetaloudellisia vaikutuksia, eikä kotimaisen lähimatkailun roolia pidä väheksyä, vaikka ulkomaalaiset matkailijat nyt puuttuvatkin.

Mikroyrittäjyyden tutkimustoimintaa kymmenen vuotta


Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutissa toimiva Mikroyrittäjyyskeskus MicroENTRE® on kehittynyt kymmenessä vuodessa yksittäisestä aluekehittämisen hankkeesta valtakunnalliseksi ja kansainväliseksi uuden tutkimustiedon tuottajaksi sekä mikroyrittäjyyden osaamisten edistäjäksi. Työntäyteisen ensimmäisen vuosikymmenen jälkeen on sopiva aika muistella menneitä ja palata ajassa hiukan taaksepäin tarinan alkuaskeleille.

Itämeren alueen maanalaisista laboratorioista innovaatioiden, liiketoiminnan ja tieteen tiloja 

Maanalaisten infrastruktuurien vajaakäyttö Itämeren alueella on viime aikoina selvästi tunnistettu ongelma. Samalla on nähty, että jo olemassa oleva ainutlaatuinen tietopohja sekä tunnistetut innovaatioiden ja liiketoiminnan mahdollisuudet voisivat olla vastaus haasteeseen eri toimijoiden yhteistyön avulla. Interreg Itämeri -ohjelma rahoitti haasteen selvittämiseksi vuosina 2017-2020 Baltic Sea Underground Innovation Network (BSUIN) -hankkeen, joka tarjosi erinomaisen oppimiskokemuksen konsortiolle, yhteistyökumppaneille ja muille sidosryhmille.

Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutin johtamassa konsortiossa oli 12 partneria kahdeksasta Itämeren alueen maasta. Hankkeen tuloksena kehitettiin verkkopohjainen työkalu alan tiedon kokoamiseksi ja toiminnan esittelemiseksi. Yhteistyön jatkamiseksi perustettiin eurooppalainen maanalaisten laboratorioiden yhdistys.

Muutoksessa mukana vai sivustakatsojana?

Yritysten toimintaympäristössä on tapahtunut suuria muutoksia viime vuosina. Digitalisaatio ja kaupan siirtyminen verkkoon on muuttanut monien pienten (toki suurempienkin) yritysten toimintaa. Kansainvälinen pandemia on entisestään kiihdyttänyt tätä muutosta. On vaikea uskoa, että hiljentyneet kuntakeskukset vielä palaisivat ”vanhaan hyvään aikaan”, jossa tuotteet ja palvelut hankittiin kivijalkamyymälöistä. Yritykset joutuvat sopeutumaan ja muuttamaan liiketoimintaansa ajan hengen mukaiseksi. Ellei tätä muutoskyvykkyyttä ole, yritys tulee valitettavasti tiensä päähän.

MY STUDION PODCASTIT

MY Studio –podcastissa: Löydä oma polkusi - unelmoi ja tartu tilaisuuteen!

Kuuntele, miten kansainvälisesti menestyneet kestävyysurheilun konkarit, opettaja ja yrittäjä Maija Oravamäki ja mainostoimistoyrittäjä Anu Mäkinen ovat löytäneet oman polkunsa urheilussa ja yrittäjinä!

Podcastissa keskustellaan koulutuspäällikkö Päivi Lohikosken johdolla unelmoinnista, elämän suunnittelusta, osaamisista ja siitä miten onnistumiset elämässä rakentuvat. Onko kaikki elämässä mennyt niin kuin on suunniteltu ja yli odotusten vai miten naiset nyt viidenkymmenen ikävuoden tienoilla kokevat asian?  Podcast on osa Oulun yliopiston mikroyrittäjyyden verkko-opintojen Tunnista omat osaamiset ja vahvuudet -löydä oma polkusi -kurssia.

MY Studio –podcastit luureihin

MY Studio (Mikroyrittäjän Studio) -podcasteissa kurkistetaan kiinnostavien tarinoiden ja esimerkkien avulla yrittäjän arkeen. Podcasteissa keskustellaan avoimesti myynnin, johtamisen, ihmisenä kasvun ja erilaisten osaamisten kehittämisen näkökulmista. Ääneen pääsevät tutkijat, yrittäjät, yrityspalvelutoimijat ja muut elinkeinoelämän vaikuttajat. Podcastit ovat osa mikroyrittäjyyden verkko-opintojen oppimateriaaleja, jotka tuotetaan suomalaisten mikroyritysten kilpailukyvyn, kasvun ja osaamisten vahvistamiseksi.

TAPAHTUMAT

KAUTE Talks 8.10.2021
Mikroyrityksistä kestävää kasvua!



KAUTE-säätiön ja Oulun yliopiston järjestämässä KAUTE Talksissa käsitellään mikroyritysten kestävän kasvun mahdollisuuksia. Kuinka mikroyrityksiä saadaan lisää? Entä kuinka ne saadaan kasvu-uralle niin valtakunnallisesti kuin kansainvälisesti? Miten vientiä edistetään?

Aika: pe 8.10.2021 klo 9.00-10.30

Paikka: Oulun yliopiston YouTube-kanava, linkki jaetaan ilmoittautuneille.

Ilmoittaudu mukaan tästä.

From Idea to Printing of Metal Products (I2P) -projektin workshopit 6.10. Ja 24.11.


I2P From Idea to Printing of Metal Products -hanke yhdistää Ruotsin, Norjan, Suomen ja Venäjän 3D tulostuksen osaajat palvelemaan kolarktisen alueen yrityksiä tarjoamalla tietoa ja avustamalla 3D tulostuksen hyödyntämisessä. Vuonna 2021 hanke tarjoaa neljä verkkovälitteistä työpajaa 3D tulostuksesta kiinnostuneille. Syksyllä järjestetään kaksi.

WS3


Aihe: Metal AM - Methods, Materials and Performance
Aika: keskiviikko 6.10.2021 klo 14:00-16:00
Paikka: Zoom

Tapahtumassa puhujina ovat Dmitri Plotnikov, UiT (Material and material selection in 3D metal printing), Matias Jaskari, UO-FMT (Static and Fatique Properties of PBF-LB Printed Materials), Andreas Lundbäck, LTU (Material modelling and AM process modelling) ja Torbjörn Ilar, LTU (Industry 4.0 and AM, Himani Naesstroem).

Työpaja järjestetään verkkovälitteisenä Zoom-yhteyden kautta. Ilmoittautumiset Sanna Viirelälle osoitteeseen sanna.viirela@oulu.fi viimeistään 1.10.2021. Ilmoittauduttasi lähetämme osallistumislinkin tilaisuuteen sähköpostitse. Tilaisuus on maksuton ja avoin kaikille. ukee korkeatasoista tutkimusta kaupallisilla ja teknillisillä aloilla. Säätiön tarkoituksena on edistää suomalaisen yhteiskunnan ja yritysten kestävää uudistumista.

WS3


Aihe: Design for Additive Manufacturing
Aika: keskiviikko 24.11.2021 klo 14:00-16:00
Paikka: Zoom


Lue lisää I2P-projektista ja toiminnastamme:


www.oulu.fi/ksi/i2p
https://i2metprint.com


Yritysneuvojien syyspäivät 7.-8.10.


Perinteiset yritysneuvojien syyspäivät järjestetään tänä vuonna Seutukaupunkien yritysverkostot-hankkeen organisoimana Riihimäellä. Päivien teemana on “Kiertotalous käytännössä.”

Aika: 7.10.2021 - 8.10.2021 klo 11:00 - 13:00
Paikka: Riihimäen Teatterihotelli, Hämeenaukio 1, Riihimäki

Ilmoittaudu mukaan täältä.

Lisätietoja:

Riitta Forsten-Astikainen
riitta.forsten-astikainen@oulu.fi
p./whatsapp 046 9220913

Minne matkaat matkailu? 12.10.


Korona-pandemian, ilmastonmuutoksen ja hiilineutraaliustavoitteiden myötä matkailuala on kokenut voimakkaita muutoksia ja kehityskulku on osin tuntematon. Matkailun tulevaisuuden liiketoimintaosaaminen edellyttää ennakointikyvykkyyttä ja eri skenaarioiden laadintaa. Seutukaupunkien yritysverkostot-hanke tarjoaa aiheesta asiantuntijawebinaarin, missä Itä-Suomen yliopiston matkailuliiketoiminnan professori Juho Pesonen pyrkii raottamaan tulevaisuuden verhoa matkailun tulevaisuudesta ja vaihtoehtoisista kehityskuluista. Lisäksi webinaarissa esitellään Rural Finland II-hankkeen tuottama erinomainen matkailun työkalupakki.

Aika: 12.10.2021 klo 10:00 - 11:30
Paikka: webinaari

Ilmoittaudu mukaan 8.10. mennessä täältä.

Lisätietoja:

Riitta Forsten-Astikainen
riitta.forsten-astikainen@oulu.fi
p./whatsapp 046 9220913

UUSIA TYÖNTEKIJÖITÄ JA OPPIARVOJA

Jaana Jeminen projektipäälliköksi MicroENTREn ViVa- vastuullisuushankkeeseen


Muotoilija (AMK), KTM Jaana Jeminen on aloittanut 6.9.2021 ESR:n rahoittamassa ViVa- Vihreä vastuullisuus mikroyrityksissä -hankkeen projektipäällikkönä. Hanketta koordinoi Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutin mikroyrittäjyyskeskus MicroENTRE.

Sari Liikala projektitutkijaksi HYBRIDI-hankkeesee


KTM Sari Liikala on aloittanut 15.9.2021 Mikroyrittäjien yritysvastuullisuuden vahvistaminen vertaisverkoston kautta – HYBRIDI -hankkeen projektitutkijana. Hanke toteutetaan Turun yliopiston Porin yksikön ja Oulun yliopiston yhteistyönä Satakunnassa.

Kyllikki Taipale-Erävalalle Itä-Suomen yliopiston dosentuuri 


Itä-Suomen yliopiston yhteiskuntatieteiden  ja kauppatieteiden tiedekunta on myöntänyt TkT Kyllikki Taipale-Erävalalle dosentin arvon. Taipale-Erävalan dosentuuri kohdentuu Itä-Suomen yliopiston kauppatieteen laitokselle aiheena Liiketoimintaosaaminen mikro- ja pk-yrityksissä muuttuvissa liiketoimintaympäristöissä. Taipale-Erävala toimii Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutin mikroyrittäjyyskeskus MicroENTREssä yliopistotutkijana.

SEURAA MEITÄ SOMESSA

Hyödyllisiä linkkejä

Nettisivut

Blogit

Yhteystiedot

Jos et halua viestintää Oulun yliopistosta, voit kieltää viestinnän täältä >>>


University of Oulu: Pentti Kaiteran katu 1, Oulu, Finland