Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutin uutiskirje | 24.6.2021

Karttoja, kursseja ja korkeanpaikanleirejä, muutosjoustavuutta ja arktisia verkostoja

Mikroyrittäjyyskeskus MicroENTRE tuottaa tutkimusta yrittäjän otteella


Euroopan tasolla kaikista yrityksistä mikroyritysten osuus on lähes 95% ja niiden merkitys sekä kansantaloudelle että työllisyydelle on merkittävä. Silti mikroyritykset kuitenkin puuttuvat erillisenä luokkana useimmista virallisista tilastoista ja keskeisistä tutkimuksista. Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutissa toimiva Mikroyrittäjyyskeskus MicroENTRE on ainoa mikroyrityksiin keskittynyt tutkimusryhmä Euroopassa. Se tuottaa tutkittuun näyttöön perustuvaa tietoa auttaen mikroyrityksiä kehittymään, kasvamaan ja kansainvälistymään. MicroENTRE® on kehittynyt kymmenessä vuodessa yksittäisestä aluekehittämisen hankkeesta valtakunnalliseksi ja kansainväliseksi uuden tutkimustiedon tuottajaksi sekä mikroyrittäjyyden osaamisten edistäjäksi.

TUTKIMUSRYHMIEN UUTISIA

Kesä ja loma edessä – nyt kannattaa tutustua Suomen ainutlaatuisiin matkailukohteisiin!

Mikroyrittäjyyden tutkijat tekivät TEM:n rahoittamassa Seutukaupunkien yritysverkostot -hankkeessa syksyn 2020 aikana mittavan kartoituksen matkailun hyvistä käytänteistä. Hankkeessa on viisi kärkiteemaa, joista yksi on matkailu.

Yrittäjien hyvinvointi keskeisessä roolissa maaseutumaisten alueiden muutosjoustavuudelle ja kilpailukyvylle – FOUNDATION-tutkimushankkeen webinaariin osallistujia 12 maasta


Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutin Alueellisen erinomaisuuden (REx) ryhmä järjesti hybridiwebinaarin torstaina 10.6.2021. Webinaarissa esiteltiin näkökulmia maaseutumaisilla alueilla kaukana Euroopan talouselämästä toimivien pk-yritysten kasvun mahdollisuuksiin ja haasteisiin. Aihetta käsiteltiin niin yritysten, kehittäjäorganisaatioiden kuin tutkimuksen kannalta. Puheenvuoroissa tuli esille, että sijainnin haasteista kyllä selvitään, mutta yrittäjien jaksaminen sekä nuorten muutto muualle eli ja sitä kautta osaajien väheneminen alueella ovat kriittisiä tekijöitä pk-yritysten kilpailukyvyn kannalta.


Webinaarin moninäkökulmaisuus herätti kattavasti eri alojen ja alueiden toimijoiden kiinnostuksen niin kansallisesti kuin kansainvälisesti keräten liki sata osallistujaa 12 eri maasta.

Metallien 3D-tulostus kehittyy – FMT-ryhmä mukana arktisessa verkostossa

Metallien lisäävä valmistus, kuten 3D -tulostaminen, on tällä hetkellä yksi mielenkiintoisimmista ja eniten kasvavimmista tulevaisuuden teknologioiden aloista. Näiden uusien menetelmien katsotaan yleisesti kuuluvan kymmenen tärkeimmän teollisuustuotannon tulevaisuuden teknologian joukkoon. Metallien 3D tulostuksen arktinen yhteisö tukee metallin lisäävän valmistuksen lisääntyvää hyödyntämistä pohjoisen alueen yrityksissä. Avoin yhteisö kokoaa yhteen metallien 3D tulostuksen TKI-toimijat ja yritykset hyödyntämään rajat ylittävän yhteistyön mahdollisuuksia.

MY STUDION PODCASTIT

Löytyykö sinulta Plan B? Millaista kilpailuetua saat ennakoimalla ja toimimalla vastuullisesti? Miten immateriaalioikeudet suojaavat yrittäjää? Kuuntele kevään uudet podcastit!

MY Studion (Mikroyrittäjän studio) podcastit avaavat uusia näkökulmia yrittäjyyteen, osaamisen kehittämiseen ja yrityksen johtamiseen. Podcasteissa kurkistetaan yrittäjän arkeen ja yhteiskunnalliseen vaikuttavuuteen.

Ääneen pääsevät yrittäjät, tutkijat, yrityspalvelutoimijat sekä muut elinkeinoelämän vaikuttajat. Vieraiden kanssa keskustelemassa ovat Kerttu Saalasti Instituutin omat tutkijat ja kouluttajat. Podcastit ovat osa mikroyrittäjyyden verkko-opintojen oppimateriaaleja, jotka tuotetaan suomalaisten mikroyritysten kasvun ja kilpailukyvyn vahvistamiseksi.

BLOGISTAMME

Mikroyritysten viennin alueelliset erot ja kasvun mahdollisuudet – tarkastelussa Eurooppa, Itämeren alue ja Suomi


Suomalaisten mikroyritysten tavaravienti on vaatimatonta suhteessa muihin Euroopan pieniin ja kehittyviin talouksiin, etenkin verrattuna naapureihimme Ruotsiin ja Norjaan. Jos suomalaisten mikroyritysten vienti olisi Viron vuonna 2018 tilastoidulla tasolla, se toisi 5,1 miljardia euroa kasvua - Ruotsiin verraten jopa 9,6 miljardia. Tästä haasteesta meille avautuu kuitenkin luontevia talouden kasvun mahdollisuuksia, jos otamme tavoitteeksi kasvun naapurimaidemme tasolle.


Kerttu Saalasti Instituutin tutkijat esittelevät tilastoaineiston avulla, mistä vientiä harjoittavien mikroyritysten keskittymät löytyvät. Tiedon pohjalta voidaan käynnistää tiedon vaihto ja käytänteiden kartoittaminen mikroyritysten viennin edistämiseksi.

KOULUTUSTA

Joustavia verkkokoulutuksia mikroyrittäjyydestä


Kaipaako mikroyrityksesi uutta potkua liiketoiminnan kehittämiseen tai myyntiin ja markkinointiin? Haetko kasvua tai tiiviimpiä verkostoja? Tuottavatko muuttuvat toimintaympäristöt päänvaivaa? Olisiko johtajuudessa petraamista?


KSI:n tarjoamilla joustavilla verkkokursseilla on mahdollisuus kehittää oman tai case-yritysten liiketoimintaa. Asiantuntevat opettajamme ohjaavat sinua harjoituksissa ja vastaavat kysymyksiin joustavasti.

Avoimen yliopiston Mikroyrittäjyyden perusopinnot (30 op) tarjoaa tietoa mikroyrittäjyydestä joustavasti ja käytännönläheisesti uusimman tutkimustiedon pohjalta. Voit suorittaa koko 30 op:n kokonaisuuden tai yksittäisiä kursseja haluamassasi järjestyksessä. Kokonaisuus alkaa seuraavan kerran 23.8.2021 Mikroyrittäjyyden perusteilla.


Hinta: 75€ / kurssi.

Yrittäjä – tiedä mitä teet ja tee se! Suorita täydennyskoulutuskursseja tarpeesi mukaan

Mitkä ovat mikroyrittäjän menestyksen ja kasvun esteet ja riskit? Miten sinusta voi tulla taitava etäjohtaja ja vahva yrittäjä? Entä kuinka pidät liikesalaisuutesi omana tietonasi ja suojaat tuotteesi tavaramerkillä tai patentilla?

Mikroyrittäjyyden täydennyskoulutus oikea ratkaisu, jos haluat opiskella kokonaan etänä ajasta ja paikasta riippumattomasti. Voit liittyä niille milloin tahansa ja suorittaa tarvitsemasi opinnot omassa tahdissa - yhden kurssin tai monta 6kk:n aikana. Opinnot on kaikille avoinna toistaiseksi.

Kurssien hinta: 345€ / kurssi


Inspiroivia täsmäkursseja

Tänä syksynä tarjolla on joustavia verkkokursseja myös paikkadatan hyödyntämisestä maksuttoman QGIS -ohjelmiston avulla ja metallin 3D -tulostuksesta kiinnostuneille.



Lue lisää:

Vaikuta kartoilla -kurssi

Metallia lisäävät valmistusmenetelmät -kurssi


TAPAHTUMAT

Kerttu Saalasti -seminaari 20.9.2021


Kasvuvoimaa mikroyrittäjyydestä – tutkitusta tiedosta toimintaedellytyksiä 



Syksyn 2021 Kerttu Saalasti -seminaarissa hypätään mukaan MicroENTREn ja yrittäjien yhteiseen tarinaan, jaetaan uusi Kerttu Saalasti -palkinto sekä lanseerataan uusi mikroyrittäjyyden tilastokatsaus. Keynote -puhujana on Suomen Yrittäjien pääekonomisti Mika Kuismanen, joka puhuu mikroyrityksistä kasvun moottoreina. Seminaarin järjestävät Kerttu Saalasti säätiö, Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutti ja Nivalan kaupunki.


Aika: ma 20.9.2021 klo 12-15


Paikka: Nivalan teknologiakeskus Nitek, Pajatie 5 sekä etäosallistumismahdollisuus

Tarkemmat tiedot ohjelmasta ja ilmoittautumisesta päivitetään elokuun alussa.


Lisätietoja:

Eija-Riitta Niinikoski, kehityspäällikkö,
eija-riitta.niinikoski@oulu.fi, 0400 919310

Minna Kilpeläinen, viestintäasiantuntija,
minna.kilpelainen@oulu.fi, 040 3523608

KAUTE Talks 8.10.2021
Kestävää kasvua!


KAUTE Talksissa käsitellään mikroyritysten kestävän kasvun mahdollisuuksia. Kuinka mikroyrityksiä saadaan lisää? Entä kuinka ne saadaan kasvu-uralle niin valtakunnallisesti kuin kansainvälisesti? Miten vientiä edistetään? Elinkeinoministeri Mika Lintilä ja Suomen Yrittäjien pääekonomisti Mika Kuismanen sekä mikroyrittäjä, Workday Designers Oy:n Anna-Kaisa Varamäki Oulun yliopiston monialaisen tutkimusyhteistyön kehityspäällikön, Simo Kekäläisen, johdattelemina.


Kerttu Saalasti Instituutista puhujina ovat johtaja Matti Muhos, MicroENTRE-mikroyrittäjyyskeskuksen tutkimusjohtaja Anna-Mari Simunaniemi sekä KSI:n Alueellisen erinomaisuuden tutkimusryhmän johtaja Ossi Kotavaara ja projektitutkija Pauliina Björk.


KAUTE-säätiö tukee korkeatasoista tutkimusta kaupallisilla ja teknillisillä aloilla. Säätiön tarkoituksena on edistää suomalaisen yhteiskunnan ja yritysten kestävää uudistumista.


KAUTE Talks -webinaarisarja tuo tutkijat ja tutkimuksen soveltajat yhteen keskustelemaan uusimmasta tutkimuksesta ja sovelluksista ajankohtaisiin aiheisiin liittyen. Tarkoituksena on mahdollistaa kohtaamisia, jotka synnyttävät uusia tutkimusavauksia ja nopeuttavat tutkitun tiedon siirtymistä käytäntöön. Tähän mennessä toteutetuissa tapahtumissa on pureuduttu datan merkitykseen yhteiskunnalle ja yrityksille, monimuotoisuuden lisääntymiseen organisaatioissa sekä hiilineutraalin yhteiskunnan yrityksille tarjoamiin haasteisiin ja mahdollisuuksiin.



Aika: pe 8.10.2021 klo 9.00-10.30

Paikka: Oulun yliopiston YouTube-kanava, linkki jaetaan ilmoittautuneille

Tarkemmat tiedot ohjelmasta ja ilmoittautumisesta päivitetään elokuussa.


Lisätietoja:
Marko Matalamäki, ohjelmajohtaja
Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutti
marko.matalamaki@oulu.fi


From Idea to Printing of Metal Products (I2P) -projektin workshopit


I2P From Idea to Printing of Metal Products -hanke yhdistää Ruotsin, Norjan, Suomen ja Venäjän 3D tulostuksen osaajat palvelemaan kolarktisen alueen yrityksiä tarjoamalla tietoa ja avustamalla 3D tulostuksen hyödyntämisessä. Vuonna 2021 hanke tarjoaa neljä verkkovälitteistä työpajaa 3D tulostuksesta kiinnostuneille. Syksyllä järjestetään kaksi.


WS3 keskiviikkona 6.10.2021 klo 14:00-16:00
Aihe: Materials and Material Performance


WS4 keskiviikkona 24.11.2021 klo 14:00-16:00
Aihe: Design for Additive Manufacturing


Lue lisää I2P-projektista:


www.oulu.fi/ksi/i2p
https://i2metprint.com


OSALLISTU!

Ehdota mikroyrittäjyyttä edistänyttä henkilöä tai yhteisöä Kerttu Saalasti -palkinnon saajaksi!

Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutin mikroyrittäjyyden palkinto jaetaan ensimmäisen kerran syksyn Kerttu Saalasti -seminaarissa 20.9. 2021. Palkinto on Kerttu Saalasti säätiön ja Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutin yhdessä jakama palkinto. Kerttu Saalasti palkinto myönnetään vuosittain merkittävästä mikroyrittäjyyttä tai yrittävää kulttuuria edistävästä tutkimuksen, koulutuksen tai yhteiskunnallisen vaikuttamisen saavutuksesta.

Palkinnon saajan valinnassa otetaan huomioon teon valtakunnallinen merkittävyys, uutuusarvo, saavutetut tulokset ja vaikuttavuus. Palkinnon saajana voi olla yksityinen henkilö tai henkilöt. Palkinnon saajaa voi ehdottaa yksityinen henkilö tai organisaatio.


Ehdotusten jättöaika avautuu 2.8. ja ehdotuksia voi lähettää elokuun loppuun asti. Julkaisemme linkin lomakkeeseen 2.8. Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutin ja Kerttu Saalasti säätiön sivuille.


Lisätietoja:

Matti Muhos, johtaja, Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutti
matti.muhos@oulu.fi

Eija Korjonen, johdon assistentti, Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutti
eija.korjonen@oulu.fi


TÖISSÄ MEILLÄ

Uusia työntekijöitä


FM, KM Minna Kilpeläinen aloitti viestintäasiantuntijana 1.6.2021.

Tule työkaveriksemme MicroENTREen!


Projektipäällikkö, ViVa - Vihreä vastuullisuus mikroyrityksissä -hanke, Pohjois-Pohjanmaa, haku 4.8.2021 mennessä.


Lisätietoja:
tutkimusjohtaja Anna-Mari Simunaniemi
anna-mari.simunaniemi@oulu.fi
puh. +358 50 4662832


HYVÄÄ KESÄÄ!


MicroENTREn tiimi piti kesäkuussa kirjoitusleiriä ja lähti välillä tuulettumaan. Katso tunnelmia Pikisaaresta ja Nallikarista Facebook-sivultamme! Toivotamme kaikille aurinkoista ja mukavaa kesää!


Hyödyllisiä linkkejä

Nettisivut

Blogit

Yhteystiedot

Jos et halua viestintää Oulun yliopistosta, voit kieltää viestinnän täältä >>>


University of Oulu: Pentti Kaiteran katu 1, Oulu, Finland