Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutin uutiskirje | 4.4.2023
OULUN YLIOPISTON KERTTU SAALASTI INSTITUUTIN UUTISKIRJE 1/2023: TUTKITTUA TIETOA, OPPIA JA YHTEISKUNNALLISTA VAIKUTTAMISTA
Miksi yritykset eivät kasva? Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutin kutsumat SuomiAreena-keskustelijat esittelyssä
Suomalaisten pk-yritysten halu kasvaa on viime vuosina laskenut selvästi. Myös uusia yrityksiä perustetaan varoen – ja naiset selvästi vähemmän kuin miehet. Kasvavat yritykset investoivat, työllistävät ja luovat uusia innovaatioita, mistä olisi hyötyä kansantaloudelle ja hyvinvoinnille. Mutta miksi kaikki eivät kuitenkaan tavoittele kasvua? Näitä pohditaan Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutin järjestämässä SuomiAreena-keskustelussa perjantaina 30.6.2023 klo 13.00-13.45 Porissa, Kauppakeskus Puuvillassa. Ylestä tutun Petteri Löppösen luotsaamana tarinansa kertoo kolme tunnettua yrittäjää.
Toimitusjohtaja Sandra Lounamaa Gubbesta havaitsi ystävineen, että vanhusten ystäväpalveluille on huutava pula. Naiset perustivat start upin, josta tuli viidessä vuodessa kansainvälinen kymmenien työntekijöiden yritys. Kovanen Capitalin toimitusjohtaja Eeva Kovanen kertoo perheyrityksen muutoksesta kuljetusalan yhtiöstä sijoitusalan organisaatioksi. Millaista on astua oman isän saappaisiin? Kuvittaja ja yksinyrittäjä Linda Saukko-Rauta RedanRedanista puolestaan kertoo, miten tylsistymisen karkotuksesta piirtämällä voikin tulla oma ura ja yritys. Millaista on olla yksinyrittäjä – ja onnellinen sellainen? Tutkimuksen näkökulmaa keskusteluun tuo Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutin johtaja, professori Matti Muhos.
MY Studio -webinaarisarja alkoi kahden kaupalla: asiaa omistajanvaihdoksista
Mikroyrittäjän keskusteluohjelma MY Studio on nyt laajentunut podcasteista webinaareihin! Yrittäjille, yritysneuvojille, opiskelijoille, tutkijoille ja päättäjille suunnattu sarja käynnistyi perjantaina 17.3.aiheella omistajanvaihdokset. Webinaarin tallenne on nyt myös katsottavissa.
Webinaari tarjoaa tietoa siitä, millaisia vaiheita ja haasteita omistajanvaihdokseen liittyy ja mistä niihin saa tukea. Yrittäjä saa keskustelusta konkreettisia vinkkejä prosessiin. Webinaarissa kuullaan myös, millainen omistajanvaihdosten tilanne on Suomessa ja millaisia trendejä niihin liittyy. Simo Kekäläisen vieraana studion sohvalla ovat kehittämispäällikkö Paula Pihlajamaa Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjistä sekä itsekin omistajanvaihdoksen läpikäynyt projektitutkija Laura Veikkola Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutista. Etänä keskusteluun osallistuu yritysvälittäjä Aki Keisu Suomen Yrityskaupat Oy:stä. Keskustelulle alkupotkun antaa siivousalan yrityksensä myynyt raahelainen Erja Rautio videon muodossa.
Seuraava MY Studio –webinaari “Vastuullisuudesta kilpailuetua” on perjantaina 9.6. 2023 klo 8.15 - 9.00.
|
---|
UUTISIA
|
---|
Pohjois-Pohjanmaan uudistettu yrittäjyyskasvatuksen malli otettiin käyttöön – kestävä kehitys, digitalisaatio ja kansainvälisyys keskiössä
Pohjois-Pohjanmaalle on uudistettu yrittäjyyskasvatuksen malli vuoteen 2027 asti laajana maakunnallisena yhteistyönä. Uudistustyö toteutettiin VÄKEVÄ - Kestävä kehitys, digitalisaatio ja kansainvälisyys osana yrittäjyyskasvatusta -hankkeessa. Mallin päivityksessä on ollut mukana lukuisia alueen koulutusorganisaatioiden edustajia, yrittäjyyskasvatuksen yhteistyökumppaneita ja yrittäjiä. Uusi yrittäjyyskasvatuksen malli julkistettiin VÄKEVÄ-hankkeen loppuseminaarissa 30.3.2023.
Kohti urbaaneja kestäviä elämäntapoja vuoteen 2030 mennessä liikkuvuutta tutkimalla
Vuoden 2023 alussa alkaneessa Transformative cities - Uudistuvat kaupungit -hankkeessa kehitetään ja testataan uusia menetelmiä ja interventioita, jotka tukevat murrosta kohti hiilineutraaliutta, luonnon monimuotoisuuden säilyvyyttä sekä urbaaneja kestäviä elämäntapoja vuoteen 2030 mennessä.
Anna-Mari Simunaniemi tutkijavierailulle Melbourneen, Australiaan
Mikroyrittäjyyden tutkimusjohtaja Anna-Mari Simunaniemi matkusti 29.3.2023 tutkijavierailulle Melbourneen, Australiaan. Vastaanottava yliopisto on La Troben yliopiston kauppakorkeakoulu. Kuuden viikon mittaisen vierailun aikana Simunaniemi käy tutustumassa myös Tasmanian yliopiston liiketalouden ja taloustieteen yksikön tutkimustoimintaan.
Kerttu Saalasti -palkinto jaetaan kolmannen kerran: ehdota mikroyrittäjyyttä tai yrittävää kulttuuria edistänyttä henkilöä palkinnon saajaksi!
Kerttu Saalasti -palkinto on Kerttu Saalasti säätiön ja Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutin yhdessä myöntämä palkinto. Se myönnetään vuosittain merkittävästä mikroyrittäjyyttä tai yrittävää kulttuuria edistävästä tutkimuksen, koulutuksen tai yhteiskunnallisen vaikuttamisen saavutuksesta. Ehdotuksia voi lähettää 30.4.2023 asti. Palkinto jaetaan Kerttu Saalasti -seminaarissa 18.9.2023.
Pienet yritykset tarvitsevat osaamista riskienhallinnassa ja johtamisessa – entinen huippujääkiekkoilija Lasse Kukkonen koulutti yrittäjiä rakentamaan kestävää tiimiä
Riskienhallinta- ja johtamisosaaminen ovat keskeisiä yritysten liiketoimintaan vaikuttavia tekijöitä. Epävarmuus- ja häiriötilanteissa yritykset tarvitsevat resilienssiä eli muutoskykyä, joka auttaa niitä selviytymään. Huippujääkiekkoilija ja Kärppien kehitysjohtaja Lasse Kukkonen luotsasi yrittäjiä menestyvän tiimin johtamiseen Naturpoliksen järjestämässä ja Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutin Ketterän muutoskyvykkyyden valmennusohjelman, KeMu:n kutsumana Kuusamossa 23.3.2023.
MicroENTRE®n kumppanuusverkosto laajenee
Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutissa toimivan Mikroyrittäjyyskeskus MicroENTREn kumppanuusverkosto on laajentunut jo lähes 30 jäsenen valtakunnalliseksi verkostoksi. Kumppanuusverkoston tavoitteena on jäsenten yhteinen työ mikroyrittäjyyden edistämiseksi ja ohjata MicroENTREn strategista toimintaa. Uusimmat jäsenet ovat Kaustisen seutukunta ja Keksintösäätiö.
Oulun yliopistossa kehitetään uudenlaisia ortopedisiä implantteja metallin 3D-tulostusta hyödyntämällä
Ainetta lisäävä valmistus eli kansankielellä 3D-tulostus yleistyy voimakkaasti metalliteollisuudessa. Lääketiede oli ensimmäisiä menetelmän kaupallistaneita aloja, mutta sen käyttö on alalla keskittynyt vielä pitkälti hammaslääketieteisiin sekä työkalujen valmistukseen. Seuraava askel 3D-tulostuksessa on menetelmän hyödyntäminen vaativampien ortopedisten implanttien valmistuksessa, missä kirurgit joutuvat tällä hetkellä turvautumaan standardikokoisiin koneistettuihin implantteihin ilman mahdollisuutta asiakaskohtaiseen räätälöintiin.
MicroENTREn Suvi Tulonen mukaan yrittäjyyskasvatuksen YES-verkostoon
Projektitutkija, hallintotieteiden maisteri Suvi Tulonen Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutista, mikroyrittäjyyskeskus MicroENTREstä on vuoden alussa aloittanut YES Pohjois-Pohjanmaan aluepäällikkönä. YES on Suomen merkittävin yrittäjyyskasvatuksen kehittäjäverkosto, joka yhdistää kunnan toimijat rakentamaan vaikuttavampaa yrittäjyyskasvatusta.
|
---|
TAPAHTUMIA
|
---|
3D-tapahtuma 14.4.2023: Miten teollisuustason 3D-tulostus voisi auttaa sinun liiketoimintaasi?
Metallien 3D-tulostus on tulevaisuuden tuotantoteknologiaa. Tule verkostoitumaan ja tutustumaan metallin 3D-tulostuksen mahdollisuuksiin. Tapahtumassa on paikalla alan toimijoita esittelemässä tuotteitaan. Tapahtuman juontaa tulevaisuustutkija ja yritysvalmentaja Ilkka Halava.
Väitöstilaisuus 14.4.2023: Alumiinisilikaattipohjaisten sivuvirtojen alkaliaktivointi: Sovelluskohteina kaivosten suotovesien puhdistaminen ja sedimenttien stabilointi
Teollisia sivuvirtoja voidaan hyödyntää kaivosten ympäristöllisten vaikutusten minimoimisessa. Teollisuuden sivumateriaaleista on mahdollista valmistaa vedenpuhdistusmateriaaleja, joita voi hyödyntää sekä kaivosten suotovesien puhdistamisessa että kaivosten läheisten järvien sedimenttien metallien sitomisessa. Materiaalin kestävyyttä ja vesikemian vaikutuksia alkaliaktivoitujen materiaalien käyttäytymiseen tulee kuitenkin tutkia vielä lisää.
FM Johanna Laukkanen väittelee aiheesta 14.4. klo 12.00 Oulun yliopiston Linnanmaan kampuksella, salissa L6.
UMBR-ELLA-hankkeen verkostoitumismatka ”Kansainvälinen verkostoituminen matkailualalle” Varsova-Poznan-Berliini 3.-6.5.2023
UMBR-ELLA-hanke järjestää matkan Pohjois-Pohjanmaan yrityksille matkailualalta kansainvälisiin B2B-tapaamisiin ja yritysvierailuihin Varsovaan, Poznaniin ja Berliiniin 3.-6.5.2023. Matkan tavoitteena on luoda räätälöidyt palvelupaketit ulkomaiselle asiakkaalle kansainvälisen verkoston kautta. Matkan laadukkaaseen toteutukseen sisältyy myös valmennusta ennen matkaa ja matkan jälkeen. Valmennuksessa käydään läpi mm. osallistujien tavoitteet, ja miten hanke voi edistää osallistujien tavoitteiden toteutumista.
Mikroyritysten vertaisverkosto kokoontuu – vastuullisen liiketoiminnan sparrausta ja kehittämistä 26.1.2022 - 27.4.2023
Mitä yritysvastuullisuus on? Kuinka se koskettaa juuri sinun yritystäsi? Miten tehdään vastuullisuussuunnitelma?
Turun ja Oulun yliopistot järjestävät yrityksille vastuullisen liiketoiminnan sparrausta ja kehittämistä vertaisverkostojen avulla vuoden 2022 alusta kevääseen 2023 Porin yliopistokeskuksessa. Mukaan otetaan pien- ja mikroyrityksiä Satakunnasta. Noin kerran kuukaudessa järjestettäviin tapahtumiin on mahdollisuus osallistua myös etäyhteyden kautta.
ViVa Vastuullisuuden tulevaisuuspäivä 25.4.2023
Oletko sinä miettinyt mitä vastuullisuus yrityksessäsi on? Tule viettämään rento ja hauska vastuullisuuspäivä yhdessä muiden yrittäjien kanssa! ViVa Vastuullisuuden tulevaisuuspäivän aikana tutustutaan mikroyrittäjän vastuullisuusvalmennusohjelman läpikäyneiden yrittäjien ja yritysten tarinoihin.
Yrityskehittäjäfoorumi 24.5.2023
Vuoden 2022 neljäs Yrityskehittäjäfoorumi pidetään torstaina 24.5.2023 klo 10.00-12.00. Yritysneuvojat jakavat tapaamisissa hyviä käytänteitä, vinkkejä ja alueiden kuulumisia. Etäyhteydellä järjestettävässä foorumissa kuulet ajankohtaisinta tietoa alan kehityksestä. Tervetuloa mukaan!
Kerttu Saalasti -seminaari 18.9.2023: Metalli- ja konepajateollisuuden uudistuminen
Järjestyksessään 23. Kerttu Saalasti -seminaarissa tuodaan esiin uusinta tietoa ja mahdollisuuksia metalli- ja konepajateollisuuden kehittymisestä alueellisesti, valtakunnallisesti ja kansainvälisesti. Seminaari on suunnattu alan yrittäjille, asiantuntijoille ja päättäjille Pohjois-Pohjanmaalla. Tapahtumassa puhutaan alan uudistumiseen liittyvistä ajankohtaisista asioista kuten vetytalouden uusista liiketoimintamahdollisuuksista, metallin 3D-tulostamisen integroimisesta olemassa oleviin konepajaprosesseihin, ympäristönäkökulmista sekä alueellisesta materiaalikehityksestä. Seminaarissa nostetaan esille digitalisaation ja teollisuuden uudistamisen jatkuva prosessi, joka vaikuttaa keskeisesti myös ympäristökysymyksiin.
|
---|
TUTKITTUA
|
---|
Monipaikkaisuuden potentiaalia ei hyödynnetä maaseudulla
Oulun yliopiston tutkijat kirjoittavat tuoreessa puheenvuoroartikkelissa monipaikkaisuudesta ja kestävän kehityksen haasteista maaseudulla. Etätyön ja paikasta riippumattoman työn yleistyessä monipaikkaisuudesta on tullut yhteiskunnassamme merkityksellinen ilmiö. Monipaikkaisuus ja paikkariippumattomuus eivät viittaa vain yksittäiseen työntekijään tai vakituisen ja vapaa-ajan asuntojen välillä vuorottelevaan kansalaiseen vaan se koskee myös kunnissa ja yrityksissä tehtävää työtä ja niiden tarjoamia palveluita, esimerkiksi yrityksen eri paikoissa sijaitsevia toimipaikkoja tai paikkariippumattomia työ-, opiskelu- ja asiointimahdollisuuksia etäyhteyksien avulla.
Tutkimusjulkaisu: Yksinyrittäjien kriisijohtaminen koronapandemian alkuvaiheessa
Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutin Mikroyrittäjyyden tutkimusryhmä on julkaissut Nordic Journal of Business -lehdessä tutkimuksen, joka kuvaa suomalaisten yksinyrittäjien kriisijohtamista koronapandemian ensimmäisten kuukausien aikana. Monitapaustutkimukseen osallistui maalis-kesäkuussa 2020 eri puolilta ja eri toimialoilta yhdeksän yksinyrittäjää, jotka kuvasivat säännöllisesti akuutin kriisitilanteen vaikutuksia heidän liiketoiminnalleen sekä tekemiään johtamisratkaisuita ja tulevaisuudennäkymiä.
Yrittäjänä omistajanvaihdoksen jälkeen – raportti avaa, kuinka omistajanvaihdos onnistuu
Omistajanvaihdos vaatii selkeän prosessin onnistuakseen sekä ostajan että myyjän kannalta. Pohjois-Pohjanmaan yrityskauppakulttuurin kehittämiseen tähdänneessä OVI – Omistajanvaihdos Ilolla -hankkeessa selvitettiin, miten omistajanvaihdoksen myötä yrittäjäksi tullut on päässyt sisään yrityksen toimintaan ja miten yritys on kehittynyt omistajanvaihdoksen jälkeen. Tiedon välittyminen ja siirtyminen ostajalta myyjälle sekä riittävä neuvonta koettiin keskeisinä tekijöinä omistajanvaihdoksen onnistumiseksi.
Kuntien yhteistyö ja keskinäinen oppiminen edistävät monipaikkaista asumista ja työskentelyä maaseudulla
Koronan vauhdittamana monipaikkaisuus on noussut osaksi kuntia koskevaa keskustelua, varsinkin maaseudulla. Maaseudun monipaikkaisen asumisen, yrittämisen ja etätyöskentelyn edistämisen keinot Pohjois-Pohjanmaalla (MOPPI)-hankkeessa on selvitetty kuntien etätyön ja monipaikkaisuuden edistämiseen liittyviä toimenpiteitä, mahdollisuuksia ja haasteita Pohjois-Pohjanmaan maaseudulla. Maaseudun monipaikkaisuutta on selvitetty asukkaiden, yritysten ja kuntien näkökulmasta. Kehittämisen keskiöön nousevat riittävät tietoliikenneyhteydet.
|
---|
VERKKOKOULUTUKSIA
|
---|
Kevätaika tuo energiaa elämään. Mitä jos käyttäisit sen opiskelemalla yrittäjyystaitoja?
Tunnista osaamisesi, löydä vahvuutesi -kurssillamme saat uutta suuntaa elämään! Moni on kurssin jälkeen innostunut aloittamaan jotain uutta, kuten uudet opinnot tai jopa perustamaan yrityksen. Kannattaa kokeilla!
|
---|
MY STUDIO -PODCASTIT
|
---|
Naisten yrittäjyys, tasa-arvo, epäonnistumisen pelko ja usko omiin kykyihin – Pauliina Björkin vieraana Ulla Hytti ja Jonna Muurinen
Tutkimuksen mukaan naisilla on miehiä vähemmän aikeita yrityksen perustamiseen, he kokevat enemmän epäonnistumisen pelkoa ja he uskovat vähemmän kykyihinsä. Mistä tämä johtuu ja mitä tälle voisi tehdä? Yrittäjyyden professori Ulla Hytti Turun Yliopistosta ja toimitusjohtaja Jonna Muurinen Kuulu OY:stä keskustelevat aiheesta Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutin projektitutkija Pauliina Björkin kanssa.
|
---|
BLOGISTAMME
|
---|
Buustia yritysten vastuullisuustekoihin - Haapaveden lukiolaiset viemässä vastuullisuustietoutta yrityksiin
Viime syksynä Haapaveden lukion opo Kirsi Järvenpää otti yhteyttä Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituuttiin. Hänen toiveenaan oli saada jokin kehittävä ja innovatiivinen teema lukiolaisten kolmen päivän työharjoitteluun, jossa aidosti yhdistyvät korkeakoulu- ja yritysyhteistyökokemus. Ei mitään kaupan hyllyjen täyttämistä. Vaan sellaista, jolla voidaan saavuttaa laaja-alaisuutta ja yhteiskunnallista vaikuttamista, ja nuoret sekä yrityksetkin voivat oppia jotain uutta samanaikaisesti.
Arvonmääritys ja rahoitus yrityksen omistajanvaihdoksessa
Yrityksen omistajanvaihdosta suunniteltaessa keskiöön nousee lähtökohtaisesti aina yrityksen arvon määrittäminen. Omistus voi muuttua hyvin monella eri tapaa, mutta aina ensin täytyy saada määriteltyä joku hinta yritykselle, minkä pohjalta neuvottelua potentiaalisten ostajien tai sijoittajien kanssa aletaan käymään. Arvonmäärityksen tapoja on useita ja jokaiseen niihin liittyy huomattava määrä spekulatiivisuutta. Mikään menetelmä ei anna täydellistä vastausta yrityksen oikeaksi arvoksi, varsinkaan listaamattomissa yrityksissä. Käypä hinta määrittyykin viime kädessä ostajan ja myyjän saavuttaessa yhteisymmärryksen kauppahinnasta.
Työniloa ja onnistumisia metsästämässä -osaamisilla ja paremmalla itsetuntemuksella tulosta
Suurin osa ihmisistä haluaa tuntea joskus flow -tilan työssään. Tunteen, jossa ajan ja paikan taju katoaa ja keskittyminen on täydellistä. Vielä hienompaa on olla osa samaa tavoitetta ajavaa osaavien ihmisten tiimiä ja saada vaikuttaa työtehtäviin ja tavoitteisiin. Tilastokeskuksen Yrittäjät Suomessa -tutkimuksen mukaan yrittäjistä 62 prosenttia naisista ja 47 prosenttia miehistä kokee olevansa innostuneita työstään. Kaikista yrittäjistä 44 prosenttia totesi olevansa nykyiseen työhönsä erittäin tyytyväisiä, kun palkansaajilla vastaava osuus oli 34 prosenttia.
Costa Ricassa ortopedisiä implantteja testaamassa
Läheiset henkilökohtaiset suhteet ovat avainasemassa sekä alueellisessa että kansainvälisessä TKI-yhteistyössä. Säännölliset vierailut eri toimijoiden välillä tehostavat käytännön tekemistä, mutta luovat myös pohjan yhteisten tutkimuskokonaisuuksien valmistelulle pitkällä aikavälillä. Tulevaisuuden tuotantoteknologiat (FMT) -tutkimusryhmässä on viime vuosina vieraillut noin kolme ulkomaalaista tutkijaa vuosittain, ja esimerkiksi tänä vuonna ryhmän omat tutkijat tekevät vähintäänkin vastaavan määrän vierailuja kansainvälisiin yliopistoihin. Vuoden 2023 ensimmäinen, kahden viikon reissu Costa Ricaan helmi-maaliskuussa käynnisti 3D-tulostettujen ortopedisten implanttien tutkimuksessa esikliinisen testausvaiheen.
Mentäisiinkö yhdessä?
Yrittäjän resilienssi pysyy ajankohtaisena aiheena, kun maailmantilanteet siirtyvät kriisistä toiseen. Erityisesti koronan aikana moni meistä heräsi ymmärtämään yhteisön ja toisten ihmisten merkityksen ja arvon. Tästä kertovat myös aiheeseen syventyneet tutkimukset.
Havaintoja Pohjoismaiden harvaan asuttujen alueiden matkailusta – kasvavalla kiinnostuksella on myös kääntöpuolensa
Koronapandemia vauhditti ilmastonmuutoksen tuomaa matkailualan voimakasta muutospainetta, jota matkailijoiden valtava innostus luontokohteisiin on vahvistanut. Tammi-helmikuun vaihteessa käydyt keskustelut norjalaisten ja ruotsalaisten matkailuyrittäjien ja -kehittäjien kanssa vahvistivat käsitystä, että pohjoisessa Euroopassa harvaan asutuilla alueilla eletään pandemian jälkeen aivan uudenlaisen todellisuuden kanssa. Niin mahdollisuudet kuin haasteetkin ovat muuttuneet.
Kasvunhallinnan tutkimustiedolla tukea yritysten kasvuun
Yritysten kasvu on osoitus taloudellisesta kehityksestä, dynaamisuudesta ja uudistumisesta. Kasvuun tähtäävillä yrityksillä on halu tehdä asioita isommin ja aiempaa fiksummin. Kasvu mahdollistaa yritykselle lisää resursseja toteuttaa tarkoitustaan - sitä miksi se on olemassa. Kasvu on myös pitkällä tähtäimellä hyvästä, sillä yrityksen koolla ja selviytymisellä on positiivinen suhde.
Merkitykselliset kohtaamiset syntyvät luottamuksesta – kansainvälisen ja kulttuurienvälisen viestinnän ytimessä toisen kunnioitus ja arvostus
Globaalissa yhteistyössä ja liiketoiminnassa, joissa fyysisesti kauimpana sijaitseva työkaveri tai asiakas saattaa olla omalla tietokoneen ruudulla se läheisin kumppani, on yhä merkityksellisempää muistaa, millaisissa kulttuureissa elämme, kukin omissa ympäristöissämme. Akateemiset yhteisöt, kansainväliset organisaatiot tai yksittäiset monikulttuuriset projektit voivat toimia omien kulttuuristen normiensa mukaisesti hienosti, vaikka mukana olisi edustajia yhtä lailla hierarkkisia valtasuhteita ylläpitävistä kuin tasa-arvoisista maista, yksilö- tai yhteisökeskeisistä maista ja epävarmuutta tai venyvää aikakäsitystä enemmän tai vähemmän sietävistä maista. Kun halutaan löytää yhteinen ymmärrys kansainvälisissä kohtaamisissa, on keskeistä löytää tunne siitä, että tuohon toiseen voi luottaa, tulipa hän mistä kulttuurista tahansa. Yhteisiä nimittäjiä löytyy yllättävistä paikoista.
Kansainvälisiä osaajia seutukaupunkeihin
Suomi tarvitsee lisää kansainvälisiä osaajia, koska työikäisten määrä vähenee. Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan työssäkäyvien määrä laskee ilman maahanmuuttoa, mikä vaikuttaa sekä taloudelliseen huoltosuhteeseen että kestävyysvajeeseen. Mikroyrittäjyyskeskus MicroENTRE on mukana Yrityssalo Oy:n vetämässä SEUTUKAUPUNKIrekry -hankkeessa, jossa edistetään kansainvälisiä rekrytointeja ja työvoimapula-alojen vetovoimaa seutukaupungeissa.
|
---|
SEURAA MEITÄ
|
---|
OTA YHTEYTTÄ
Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutti
Pajatie 5, 85500 Nivala
email: etunimi.sukunimi@oulu.fi
Oulun yliopisto: Pentti Kaiteran katu 1, Oulu, Finland
Jos et halua viestintää Oulun yliopistosta, voit kieltää viestinnän täältä >>>