Kestävää yrittäjyyttä yhteisöjä voimaannuttamalla Urani ja tutkimustyöni aikana Suomessa olen saanut mahdollisuuden osallistua monipuolisiin projekteihin, joista monet ovat keskittyneet erityisesti maahanmuuttajayrittäjyyden kehittämiseen. Tiedän, kuinka haastavaa yrittäjyys Suomessa voi olla, ja samalla ymmärrän, kuinka keskeinen rooli yrittäjillä on yhteiskunnan taloudellisen kestävyyden kannalta. Osallistumiseni eri teemahankkeisiin on antanut minulle arvokkaita oivalluksia siitä, miten yhteisöjä voidaan voimaannuttaa maahanmuuttajayrittäjyyden kautta. Luovat liekit syttyivät Rukalla – yrittäjätarinoista, tekoälystä ja verkostoista syntyi tulevaisuuden kipinöitä Kun luovat ihmiset kokoontuvat yhteen, syntyy aina jotain erityistä. Kesäkuussa Kuusamon Ruka Salongissa järjestetty Liekkipiste-tapahtuma oli juuri tällainen innostava ja tulevaisuuteen suuntaava kohtaamispaikka. Luovien alojen yrittäjille suunnatussa tapahtumassa yhdistyivät innovoinnin, tekoälyn ja verkostojen voima. Liekkipisteen takana olivat KASVA- ja LuovAIn!-hankkeet, joiden tavoitteena on tukea yritysten kasvua ja yhteistyötä. Yrittäjätarinoita, tutkimustietoa ja vaijerilaskua KASVA-karkeloissa Siikalatvan Kestilässä KASVA-karkelot järjestettiin Siikalatvan Kestilässä torstaina 24. huhtikuuta 2025 Maalaiskartano Pihkalan maisemissa. Ohjelmassa oli paikallisen yrityksen Pohjan Timber-Hirsi Oy:n puheenvuoro, tutkija Iikka Meriläisen tuloksia kasvun tekijöistä sekä ryhmäytymistä ja tiimityötehtäviä. Sanotaan, että matkailu avartaa, ja mikä helmi löytyykään täältä ihan läheltä kaikkea: Maalaiskartano Pihkala tarjosi erinomaiset puitteet sekä tapahtuman viralliselle että luovemmalle osuudelle. Vuoden 2025 PDAC-tapahtuman reflektointia: havaintoja kentältä Osallistuminen vuoden 2025 Prospectors & Developers Association of Canada (PDAC) -tapahtumaan Torontossa tarjosi arvokkaan tilaisuuden edustaa AGEMERA-projektia yhdessä maailman nimekkäimmistä mineraalien etsintään ja kehittämiseen keskittyvässä tapahtumassa. Koska osallistuin ensimmäistä kertaa PDAC-tapahtumaan, odotukset perustuivat viralliseen ohjelmaan ja Horisontti Eurooppa -hankkeen menestystarinoihin innovaatioiden ja teknologian alalla. Lukiolaiset oppimassa tekoälyn luovaa käyttöä – LuovAIn! mukana Lahden Myrskyn armoilla -tapahtumassa Lahden LAB:n kampusalueella oli huhtikuussa monialaista tiedepöhinää, kun lukion toisen vuosikurssin opiskelijat kokoontuivat ratkomaan fiktiivisen Poukaman kaupungin kriisitilannetta rajuilman jäljiltä. Eri yliopistojen ja korkeakoulujen opiskelijat, tutkijat ja asiantuntijat olivat valmistelleet lukiolaisille eri alojen teemallisia työpajoja. LuovAIn!-hankkeen työpajassa sukellettiin tekoälyn mahdollisuuksiin. Suunnittelusta valmistukseen – FMT-päivät 2025 toivat huippuosaajat yhteen Teollisuuden ja teknologian huippuosaajat kokoontuivat jälleen FMT-päiville keskustelemaan tulevaisuuden valmistustekniikoista, yhteistyöprojekteista ja uudenlaisen suunnittelun mahdollisuuksista. Vuoden 2025 tapahtuman teemana oli Suunnittelusta valmistukseen – nopean tuotekehityksen, suunnittelun ja valmistustekniikan vuorovaikutuksen sekä laadunvarmistuksen näkökulmasta. Tapahtuma oli kattava katsaus siihen, kuinka 3D-teknologiat ja digitaaliset valmistusmenetelmät muuttavat tuotantoa. KATI (Kone- ja autotekniikkaa tehostavat innovaatiot) -hankkeessa kehitetään uutta osaamista ja ratkaisuja Pohjois-Pohjanmaan metalli-, kone- ja autotekniikan yrityksille. Projekti keskittyy kone- ja autotekniikkaan liittyviin päästöttömiin energialähteisiin ja laitteiden autonomisointiin. Fokuksessa ovat myös ajoneuvojen ja työkoneiden tulevaisuuden käyttöenergiat, voimalinjat ja sähköistyminen. Kahden sähköauton rakentaminen on jo aloitettu. Osaamisen monet kasvot: Mitä kaikkea sinä osaat? Osaaminen on moniulotteinen kokonaisuus, joka kattaa paljon enemmän kuin muodolliset tutkinnot ja pätevyydet. Vaikka esimerkiksi formaalinen koulutus, tutkintotodistukset ja ammatilliset sertifikaatit ovat helposti todennettavissa, suuri osa osaamisesta jää usein piiloon – erityisesti, jos sitä ei ole opeteltu sanoittamaan. Mielletyt esteet – miten yrittäjän kokemukset muodostavat esteen yrityksen kasvulle? Yritys kasvaa kasvuun tähtäävän toiminnan kautta. Yksilöt (kuten omistajayrittäjä) ja ryhmät (kuten yrityksen henkilöstö) ovat toimijoita, jotka toteuttavat kasvuun tähtäävän toiminnan yrityksessä. Toiminta ei toteudu itsestään, vaan tarvitsee taakseen aikomuksen toimintaan. Tämä aikomus muodostuu yksilöiden mielessä tai ryhmäajattelun kautta ryhmien toiminnassa asenteiden, subjektiivisten normien ja koetun käyttäytymisen hallinnan kautta. Tätä lähestymistapaa kutsutaan psykologiassa suunnitellun käyttäytymisen teoriaksi (SKT). Kasvuun liittyen SKT kuvaa, mitkä asiat vaikuttavat kasvuun tähtäävän toiminnan aikomuksen syntyyn ja miten tämä aikomus johtaa kasvuun tähtäävään toimintaan. Teollisella puurakentamisella tehokkuutta rakentamiseen – mallia Ikea-konseptista Teollisessa puurakentamisessa rakentaminen tapahtuu rakennustyömaan sijaan tehdasympäristössä, jolloin 60–90 % työstä tehdään sisätiloissa. Teollisesti voidaan rakentaa sekä kerros- että pientaloja, jotka kootaan kuten legopalikat valmiista moduuleista tai elementeistä rakennuspaikalla. Koska rakentamisen esivalmistusaste on korkea, on rakentamisen laatu ja kustannustehokkuus parempi kuin perinteisessä rakentamisessa. Yritysten jatkuvuus on tärkeää maaseutumaisten alueiden elinvoimalle Maaseutumaisten alueiden elinvoimaisuus on monin tavoin riippuvainen paikallisista yrityksistä. Nämä yritykset eivät ainoastaan tarjoa työpaikkoja ja palveluita, vaan ne myös ylläpitävät yhteisöjen sosiaalista ja taloudellista elämää. Tässä blogitekstissä tarkastellaan, miksi yritysten jatkuvuus on niin tärkeää maaseutumaisten alueiden elinvoimalle ja miten sitä voidaan tukea. Kestävä puurakentaminen ilmaston muuttuessa – sopeudu, kehity ja erotu Ilmaston lämpeneminen on maailmanlaajuinen kriisi. Se on ihmisen toiminnan seurauksena tapahtuva pitkän aikavälin muutos globaalissa tai paikallisessa ilmastossa. Voimme ehkä ajatella, että me Suomessa olemme moneen muuhun alueeseen verrattuna verrattain hyvin turvassa ilmastonmuutoksen ensikäden seurauksilta, vaikka sen arvioidut vakavimmat seuraukset koskettavatkin aivan jokaista Telluksen tallaajaa. Asiantuntijaksi kasvamassa – miten verkostot voivat tukea asiantuntijuutta ja oppimista? ”Edellisenä päivänä olin harjoittelija, seuraavana päivänä asiantuntija.” Näin kuvaa työelämänsä yhtä käännekohtaa KASVA-hankkeen yritysasiantuntija Miia Oja Utajärven Yrityspuisto Oy:sta. Millaista on kasvaa asiantuntijaksi? Miten asiantuntijuus kehittyy? Entä millainen rooli verkostoilla on tässä prosessissa? TYÖNTEKIJÖITÄ ESITTELYSSÄ |