Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutin uutiskirje    |    13.10.2022  

TAPAHTUMISSA KÄSITTELYSSÄ ALUEELLINEN ERINOMAISUUS, YRITTÄJYYSKASVATUS JA VIHREÄN SIIRTYMÄN VAATIMUKSET 

Mistä syntyy alueellinen erinomaisuus? Kerttu Saalasti -seminaarissa esillä erityistalousalueet, paikkaperustainen kehittäminen, resilienssi ja yhteistyö

Suomen valtiovarainministeri Annika Saarikko esitteli Kerttu Saalasti -seminaarissa 19.9.2022 valtion roolia alueiden tarvitsemissa kehitystoimissa. Hän korosti, että nuorille pitäisi kehittää kannustimia jäädä kotiseudulleen tuomaan kestävää hyvinvointia tulevaisuuteen. Saarikko nostaisi mm. korkeakoulupaikkojen määrää alueilla. Seminaarissa esitettiin myös keinoja jakaa erilaisille alueille aluekehitysrahaa paikkaperustaisen tutkimuksen avulla kehitetyillä kriteereillä. Puhujien mukaan tutkimuksen ja alueiden toimijoiden välistä yhteistyötä on parannettava alueiden resilienssin vahvistamiseksi. Seminaarissa jaettiin myös Kerttu Saalasti -palkinto yrittäjyyden professori Ulla Hytille sekä julkaistiin kolme merkittävää lahjoitusta Oulun yliopiston mikroyrittäjyyden professuuriin.

Eurooppa ja sen vihreä ja digitaalinen siirtymä: mistä ja miten saadaan tarvittavat kriittiset raaka-aineet? AGEMERA laittoi projektin alkuun yli 50 kansainvälisen osallistujan voimalla

EU:n vihreän ja digitaalisen siirtymän tavoitteet ovat elintärkeitä Euroopan hiilidioksidipäästöjen vähentämiselle. Liikkuvuuden sähköistäminen, siirtyminen hiilipohjaisesta energiantuotannosta uusiutuviin energialähteisiin sekä uusien teknologioiden ja tekniikoiden kehittäminen puhtaan energian varastointiin ja jakeluun ovat näitä tavoitteita. Puhtaiden teknologioiden valmistus vaatii kuitenkin valtavia määriä metalleja ja mineraaleja. Oulun yliopiston vetämä, 7,5 miljoonan euron rahoituksen saanut kansainvälinen AGEMERA-projekti selvittää, kuinka tämä onnistuu vihreän siirtymän vaatimusten mukaisesti. Oulun yliopistolla 4.-7.10. pidettyyn hankkeen aloitustilaisuuteen osallistui yli 50 konsortion jäsentä.

Mitä on yrittäjyyskasvatus 4.0?

Ylivieskassa järjestettiin 16. valtakunnalliset Yrittäjyyskasvatuspäivät 28.-29.9.2022. Järjestäjinä olivat Centria-ammattikorkeakoulu ja Oulun Yliopiston Kerttu Saalasti Instituutti yhdessä Yrittäjyyskasvatuksen Tutkimusseuran kanssa. Tapahtuman pääteema oli Yrittäjyyskasvatus 4.0 ja tapahtumapaikkana Centria-ammattikorkeakoulun Ylivieskan kampus. Osallistujia konferenssissa oli noin 65.

Lasten yrittäjyystyöpaja keräsi ison määrän yrittäjänalkuja Tutkijoiden yössä

Kahden vuoden koronan aiheuttaman tauon jälkeen Oulun yliopiston Linnanmaan kampuksella järjestettiin Tutkijoiden yö syyskuun 2022 viimeisenä perjantaina. Tapahtuma keräsi yli 3000 osallistujaa. Myös Kerttu Saalasti Instituutin MicroENTRE oli mukana toiminnassa omalla työpajallaan.

Osuuspankit ja Nivalan kaupunki lahjoittavat 100 000 euroa mikroyrittäjyyden professuuriin – Kerttu Saalasti -palkinto jaettu toisen kerran

19.9. järjestetyssä Kerttu Saalasti -seminaarissa julkistettiin merkittävät lahjoitukset Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituuttiin yhteistyössä kauppakorkeakoulun kanssa perustettavalle mikroyrittäjyyden professuurille. Joki-Pohjanmaan, Suomenselän ja Alavieskan Osuuspankit antoivat yhteislahjoituksen 50 000 euroa ja Nivalan kaupunki saman verran. Raahen kaupunki lahjoitti 25 000 euroa. Seminaarissa jaettiin myös Kerttu Saalasti -palkinto yrittäjyyttä merkittävästi edistäneelle henkilölle. Palkinnon sai yrittäjyyden professori Ulla Hytti Turun yliopistosta.

Oulun yliopisto vetää kahta Horisontti Eurooppa -projektia 15 miljoonan kokonaisbudjetilla

Euroopan Green Deal -ohjelmalla ja vihreällä siirtymällä on valtava vaikutus yhteiskuntiin. Liikkumisen sähköistäminen ja siirtyminen hiilipohjaisesta energian tuotannosta uusiutuvaan energiaan vaativat kriittisiä raaka-aineita. Kaksi kansainvälistä Horisontti Eurooppa ohjelman rahoittamaa ja Oulun yliopiston vetämää projektia (AGEMERA ja SEMACRET) pyrkivät vastaamaan siirtymien aiheuttamiin haasteisiin lisäämällä tietoisuutta ohjelmien tavoitteista sekä kehittämällä ketteriä ja kestäviä malminetsintämenetelmiä, jotka minimoivat ympäristö- ja sosiaalisia vaikutuksia.

3D-tulostuksen materiaalitietopankki tekeillä Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutissa, FMT-tutkimusryhmässä

3D-tulostuksen globaali markkina kasvaa ennusteiden mukaan 10 miljardista eurosta yli 100 miljardiin euroon vuoteen 2030 mennessä. Suomella on mahdollisuus päästä merkittävien tulostusmaiden joukkoon ennen kuin ennustettu kasvu toteutuu. DIMECCin johtamassa ja yritysten ja Business Finlandin rahoittamassa DREAMS-projektissa (Database for Radically Enhancing Additive Manufacturing and Standardization) luodaan 3D-metallitulostuksen materiaalitietopankki. Kaksivuotisesta tutkimushankkeesta on kulunut nyt 7 kuukautta. Tässä ajassa on käynnistetty mittavan mekaanisen testauksen urakka aikataulussa materiaalidatapankin tueksi. Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutin FMT-tutkimusryhmä osallistuu n. 6 miljoonan kokonaisbudjetin hankkeeseen 1,1 miljoonan osuudella.

 

TAPAHTUMIA

 

Digitaalisen matkailumarkkinoinnin valmennussarja

Digitaalisen matkailumarkkinoinnin valmennussarjassa on tarjolla vielä 2 työpajaa: Somestressin selättäminen 7.11. klo 16-20 ja Lyhytvideot, julkaisut ja sisällöt 21.11. klo 16-20.

Digitaalisen matkailumarkkinoinnin valmentajina toimivat asiantuntijat Tom Himanen, Tom Hagelberg, sekä Saara Utti Tamora Oy:sta. Valmennukset toteutetaan osana LAKU - Laaksoista kukkuloille hanketta.

Valmennukset toteutetaan fyysisesti Raahen seudulla, mutta myös etäosallistuminen on mahdollista.

Ilmoittaudu mukaan työpajoihin!

 

TUTKITTUA

 

Maaseudun monipaikkaisen asumisen, yrittämisen ja etätyöskentelyn edistämisen keinot Pohjois-Pohjanmaalla (MOPPI) -hankkeessa valmistunut kolme raporttia 

Kolmevuotisessa MOPPI-hankkeessa on selvitetty monipaikkaisen asumisen, yrittämisen ja etätyön lisäämisen nykyisiä ja uusia mahdollisuuksia, tunnistettu havaittuja haasteita Pohjois-Pohjanmaan kuntien, (mikro)yritysten ja eri asukaskohderyhmien näkökulmasta sekä koottu yhteen keinovalikkoa alueen toimijoiden käyttöön. MOPPI-hankkeessa toteutettiin kaiken kaikkiaan kolme raporttia, jotka löytyvät Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutin julkaisusarjasta.


Tutustu raportteihin täältä:


Kupila & Hentilä (2021). Monipaikkainen elämä ja työnteko Pohjois-Pohjanmaan maaseudulla:  Teemahaastattelujen tuloksia. KSI julkaisuja 6/2021

Simunaniemi & Heinonen (2022).  Monipaikkaisuus, etätyö ja digitalisaatio Pohjois-Pohjanmaan yrityksissä: MOPPI-hankkeen yritysselvitys. KSI julkaisuja 1/2022

Riekki & Hentilä. (2022). Maaseudun monipaikkainen asuminen, yrittäminen ja etätyö Pohjois-Pohjanmaan kunnissa. Kuntakyselyn raportti. KSI julkaisuja 2/2022

 

JOUSTAVIA VERKKOKOULUTUKSIA, MYÖS ENGLANNIKSI   

 

Löydä asiakkaasi! Vaikuttavaa viestintää sosiaalisessa mediassa  

Kuinka tunnistat asiakkaasi ja löydät hänet somessa? Miten kehität viestintääsi ja teet selkeän viestintäsuunnitelman some-kanavillesi? Tule mukaan Löydä asiakkaasi -verkkotyöpajoihin ja kehitä suunnitelma, jonka avulla liiketoimintasi nousee uudelle tasolle!

Kurssilla saat uusia ideoita asiakkaiden tunnistamiseen sidosryhmäanalyysin avulla sekä käytännöllisiä ohjeita viestintäsuunnitelman tekoon ja viestinnän kehittämiseen somessa. Kurssin käytyäsi sinulla on selkeä viestintäsuunnitelma, joka tukee yrityksesi liiketoimintaa.

Tule maksuttomalle kurkistuskurssille: Tunnista osaamisesi ja vahvuutesi – löydä oma polkusi 

Tällä kurssilla opit tunnistamaan omat osaamisesi ja vahvuutesi sekä kehittämistarpeesi. Pääset rakentamaan omaa tulevaisuuspolkuasi näiden pohjalta. Kurssi tarjoaa sekä teoriaa että konkreettisia työkaluja oman osaamisen johtamiseen.

Mikrokursseja välipalaksi 

Uusilla mikrokursseilla saat uusimmat opit yrityksesi digiviestintään, kasvunhallintaan, vastuullisuuteen, myyntiin ja digitaalisuuden hyödyntämiseen. Kunkin kurssin oppimateriaaliin perehtyminen vaatii aikaasi korkeintaan tunnin, jonka jälkeen voit tehdä yrityksellesi kehittämistehtävän käytännöllisten harjoitusten avulla. Koko kurssin suorittaminen vie kokonaisuudessaan n. puoli päivää.

Introduction to micro-entrepreneurship in Finland 

This course provides an introduction to comprehensive understanding of the field of micro-entrepreneurship in Finland. The course is designed for those who are interested in having a successful career as an entrepreneur. 
The student gets helpful tools for financial and business planning that can be utilised to support future and current entrepreneurs in both planning and running a micro-enterprise in Finland. Additionally, participants are provided with links to relevant documentation, authorities and entrepreneurship networks in Finland.


 

BLOGISTAMME

 

Mikroyritykset tuottavat huoltovarmuutta – Kansainvälisen logistiikan häiriöt voivat avata ketterille mikroyrityksille uusia mahdollisuuksia

Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan ja sen seuraukset laittavat mikroyritykset ahtaalle. Esimerkiksi rakennusalalla rakennusmateriaalien ja energian hintojen nousu on usein suoraan pois mikroyrittäjän katteesta. Harvassa mikroyrityksessä on tämän mittaluokan muutosta ajatellen rahaa sukanvarressa. Moni yrittäjä joustaa omasta palkastaan. Verkostomaisesti toimiva yrittäjä tekee enemmän itse sen sijaan, että ostaisi palveluja toisilta yrittäjiltä. Toisaalta kansainvälisen logistiikan häiriöt voivat avata ketterille ja osaaville mikroyrityksille myös uusia mahdollisuuksia.

Kansainvälisten freelance-alustojen kautta pienyrittäjät voivat innovoida nopeasti ja tehokkaasti

Netin freelance-alustat ovat olleet viime vuosina nosteessa. Monet yrittäjistä haluavat yritykselleen näyttävää markkinointimateriaalia, hyvät verkkosivut ja laadukasta sisällöntuotantoa johon pienyrittäjän aika, osaaminen ja resurssit eivät välttämättä aina riitä. Tällöin on järkevää ulkoistaa oman ydinosaamisen ulkopuoliset asiat toisille yrittäjille. Freelance-yrittäjät, vapaana vailla vakituista työsuhdetta töitä tekevät yrittäjät, joilla on usein samanaikaisesti useita työnantajia tai toimeksiantajia, ovat oivallinen tapa hankkia oman ydinosaamisen ulkopuolisia asioita ja mahdollistavat nopean innovoinnin.

Tuottavuus ja työkyky liittyvät yhteen

Ensi huomiona työhyvinvointi ja tuottavuus vaikuttavat olevan kehityskohteina kaukana toisistaan. Ne voidaan nähdä jopa toisensa poissulkevina. Tosiasiassa nämä ovat erityisen riippuvaisia toisistaan. Pitkäjänteistä tuottavuutta ei synny ilman työhyvinvointia. Esimerkiksi yksinyrittäjällä hyvinvointi on edellytys pitkäjänteiselle tuottavuudelle. Tämä havaittiin Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutin mikroyrittäjyyskeskus MicroENTREn® ja Työterveyslaitoksen toteuttamassa ESR-rahoitteisessa Mikroyrittäjän tuottavuus ja työkyky (MYTTY) -hankkeessa, joka päättyi kesäkuussa 2022. Hankkeessa oli mukana kaiken kaikkiaan 49 yritystä Nivala-Haapajärven, Kalajoen, Raahen ja Ylivieskan alueilta.

Asiakaslähtöisyys on merkittävä menestystekijä yritykselle

Yrityksen ja asiakkaan yhteys on tärkeä tekijä yrityksen menestykselle. Tuote tai palvelu löytää tyytyväisen asiakkaan, kun sitä on kehitetty asiakaslähtöisesti. Asiakaslähtöisyyden keskeisin elementti on tunnistaa yrityksen palveluita tai tuotteita käyttävät asiakkaat. Kun asiakaskunta on saatu selville, voidaan se segmentoinnin keinoin jakaa pienempiin lohkoihin, jolloin on helpompi ymmärtää yrityksen kohderyhmiä ja niiden tarpeita. Tämän tiedon pohjalta yrityksessä on myös helpompi ymmärtää, mitä viestintäkanavia asiakkaiden tavoittamiseen olisi hyvä käyttää.

Professuurilla mikroyrittäjyyden tutkimustoiminta uudelle tasolle

Mikroyritykset ovat yrityskenttämme laaja perusta ja kasvualusta. Suomen yrityksistä jopa 94 % on alle 10 henkeä työllistäviä mikroyrityksiä, jotka työllistävät neljänneksen kaikkien yritysten työpaikoista. Mikroyrityksillä on siis suuri yhteiskunnallinen ja taloudellinen merkitys ja niiden rooli kasvaa edelleen mm. yksinyrittäjyyden kasvun myötä. Korkeatasoisella mikroyrittäjyyden tutkimuksella ja koulutuksella pyritään lisäämään mikroyritysten kilpailukykyä ja yrittäjien osaamista sekä luomaan tietoperustaa mikroyrittäjyydestä median, päättäjien sekä yritysrajapinnan toimijoiden keskuuteen.

Monen organisaation yhteistyöllä yrittäjää palveleva vastuullisuusvalmennus

Mikroyrittäjille suunnattujen palveluiden tulee olla konkreettisia, helppokäyttöisiä ja käytännönläheisiä. Palvelupolun tulee olla hyvin yksinkertainen ja visualisoituna havainnollistava. Palvelumuotoilun menetelmien avulla voidaan kehittää tällaisia palveluita yliopistojen, yrityspalvelujen ja yrittäjien yhteistyössä. Myös mikroyrityksissä voitaisiin palvelumuotoilun menetelmin kehittää ketterästi tuotteita ja palveluita arvon tuottamiseksi asiakkaille parempina asiakaskokemuksina ja yksilöllisempinä palveluina, jolloin myös yritykselle syntyy kilpailuetua ja taloudellista hyötyä. ViVa – Vihreä vastuullisuus mikroyrityksissä -hankkeessa on kehitetty mikroyrittäjän vastuullisuusvalmennus -palvelukonsepti.

Erotunko edukseni?

Kilpailijoista erottautumisen ja siitä syntyvän arvolupauksen perustana on käsitys oman tuotteen/palvelun/osaamisen ainutlaatuisista erottavuustekijöistä. Toisin sanoen omasta uniikista ratkaisusta asiakkaan ongelmaan sekä sen luomasta hyödystä ja lisäarvosta. Mikroyrittäjänä on tärkeä pohtia omaa asemoitumistaan markkinassa ja sitä, mikä tekee yrittäjästä ja yrityksestä ainutlaatuisen ja miten tarvittavaa osaamista on mahdollista edelleen kehittää?

Kaivoksiin investoiduilla infrastruktuureilla mahdollisuuksia uusiokäyttöön

Kilpailijoista erottautumisen ja siitä syntyvän arvolupauksen perustana on käsitys oman tuotteen/palvelun/osaamisen ainutlaatuisista erottavuustekijöistä. Toisin sanoen omasta uniikista ratkaisusta asiakkaan ongelmaan sekä sen luomasta hyödystä ja lisäarvosta. Mikroyrittäjänä on tärkeä pohtia omaa asemoitumistaan markkinassa ja sitä, mikä tekee yrittäjästä ja yrityksestä ainutlaatuisen ja miten tarvittavaa osaamista on mahdollista edelleen kehittää?Kaivoksiin ja niitä tukevaan siviili-infrastruktuuriin on investoitu merkittäviä summia kaivosyhtiöiden ja yhteiskunnan toimesta. Kaivostoiminnan päätyttyä kaivosalue ennallistetaan, mutta mitä tapahtuu infrastruktuurille? Monesti näillä olisi vielä teknistä käyttöikää jäljellä, ja alueen mahdollinen uusiokäyttö voisi näistä vielä hyötyä.

Nuorten mielestä työelämässä tärkeintä on mukava työyhteisö, kohtuulliset työajat sekä itsensä toteuttaminen

Talous ja Nuoret TAT julkaisi 25.5.2022 vuoden 2022 Nuorten tulevaisuusraportin, joka sisältää tutkimustuloksia nuorten työelämäasenteista ja -odotuksista. Taloustutkimuksen toteuttamaan valtakunnalliseen tutkimuskyselyyn vastasi yhteensä 6397 nuorta yläkouluista, lukioista ja toisen asteen ammatillisista oppilaitoksista. Nuorten työelämäodotuksissa korostuvat erityisesti yhdenvertainen ja turvallinen työyhteisö, hyvät työkaverit ja johtajat sekä oman osaamisen hyödyntäminen. Myös yrittäjyys kiinnostaa nuoria aiempaa enemmän.

Yhä useampi nuori on tulevaisuudessa yrittäjä

Yrittäjyys on yhä useamman nuoren mielestä houkutteleva tulevaisuuskuva. Nuorten terveiset päättäjille tuleekin ottaa vakavasti. Nuoret toivovat, että ympäristön suhteen olisi tulevaisuudessakin yhtä hyvät olosuhteet asua ja elää kuin aikaisemmilla sukupolvilla.


Mikroyrittäjyyskeskus MicroENTREn uuden nuorten yrittäjyysasenteita käsittelevän tutkimusartikkelin perusteella yrittäjyysasenteiden myönteinen kehitys on jopa odotettua nopeampaa.

 

MY STUDIO PODCASTIT

 

Kuuntele uusimmat podcastimme!

Living as an entrepreneur in Finland – tips for a budding entrepreneur

Starting a business is easy in Finland, but there are many things involved that are good to know before setting up a company. Why should you write a business plan? Which networks should you take part in? Do you have to learn Finnish to gain success? These and other first steps of a beginning entrepreneur are discussed by entrepreneur and Project Specialist Pamela Spokes and Network Manager (Migrant, young and creative entrepreneur networks) Sari Laitinen from Suomen Yrittäjät. Hosted by Markus Rytinki from Micro-entrepreneurship Center MicroENTRE.

Aloittamista vaille valmis – vinkkejä aloittelevalle mikroyrittäjälle

Yrityksen perustaminen on helppoa, mutta siihen liittyy monta asiaa, jotka on hyvä tietää ennen lähtölaukausta. Miksi liiketoimintasuunnitelma kannattaa kirjoittaa? Mikä yritysmuoto sopii minulle? Mikä on myynnin merkitys yrittäjän elämässä? Näistä ja muista aloittelevan yrittäjän ensi askeleista Markus Rytingin vieraina keskustelemassa yrittäjä Kaisa Rikula Luonnollisesti Oulujärvi Oy:stä sekä yritysneuvoja Jarmo Siipola Oulun Seudun Uusyrityskeskuksesta. 

Keskustelua mikroyritysten johtamisesta, yrityskaupoista ja työelämän murroksesta - Santeri Halosen vieraana Laura Veikkola

Tämän podcast-jakson vieraana on entinen yrittäjä, nykyinen MicroENTRE®:n projektitutkija Laura Veikkola. Podcastissa pohditaan ja peilataan eri mikroyrittäjyyteen liittyviä teemoja, kuten johtamista ja siihen vaikuttavaa työelämän murrosta, omistajanvaihdoksia sekä mikroyrittäjyyttä Suomessa. Laura kertoo myös omakohtaisia kokemuksia yrittäjäpolultaan, ajatuksia ihmisläheisestä johtamisesta sekä millaista on käydä läpi omistajanvaihdosprosessi. Haastattelijana projektitutkija Santeri Halonen.

 

UUSIA TYÖNTEKIJÖITÄ 

 

Tutkimusavustajamme Katri Ollila esittäytyy

Tästä se nyt alkaa, valmistumisen jälkeinen (työ)elämä! Opinnoista työelämään siirtyminen on jännittävää ja vähän hämmentävää aikaa, ja mieleen nousee paljon pohdintaa omasta tulevaisuudesta. Miten yhdistän osaamiseni, arvoni, tavoitteeni ja haaveeni? Mikä merkitys työllä on itselleni? Valmistuin syyskuussa filosofian maisteriksi Oulun yliopiston maantieteen tutkinto-ohjelmasta ja aloitin työt Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutissa. Työskentelen tutkimusavustajana Kasvua kierroista uuden sukupolven vihreillä teknologioilla (KASKI) -hankkeessa.

Nettisivut

Blogit

OTA YHTEYTTÄ  

Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutti
Pajatie 5, 85500 Nivala
email: etunimi.sukunimi@oulu.fi

Oulun yliopisto: Pentti Kaiteran katu 1, Oulu, Finland


Jos et halua viestintää Oulun yliopistosta, voit kieltää viestinnän täältä >>>